Tuijan oksien oli aika väistyä....olen miettinyt jos pari kesää mitä pihaamme ylikasvaneille tuijille tekisin. Nyt sitten oksat poistettiin ja kokeilen humalaa köynnöstämään rugolle.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Kesäkukkia kesällä 2013
Parvekelaatikkojen suojalaudat päätettiin pitää ruskeana ja mikäpä siihen sopisi paremmin kun vaaleanpunaiset kukat...punaiset.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Esikkoni
Türin kukkamessuilta hankitut esikkoni kukkivat oikein kauniisti. Olen pidemmän aikaa metsästänyt oikeita värejä. Paikallisilta puutarhoilta ne onnistunut löytämään...
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Sipulikukkia
Tässä satoa syksyn istutuksista. Osa tulppaaneista ei oikein onnistunut. En tiedä vaikuttaako kuiva kevät vai väärä istutus paikka. Nostan sipulit ylös niiden kuihduttua istuttaen syksyllä uuteen paikkaan.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Keittiön tuunausta!
On aika siirtyä sisälle puuhastelemaan jotain uutta piristykseksi. Tänään oli aivan upea kaunis pakkaspäivä jos nyt paria astetta vai pakkaseksi sanoa. Ihana vuoden aika menossa...
Vanhat keittiökaappien kahvat saivat siirtyä odottamaan maalausta... |
Toiselle puolelle punaiset ja toiselle.. |
turkoosit. |
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Viimeinen kukkija..
Syksyn viimeinen kukkija myrkkylilja giganteum ja kauniisti kohmettunut rentoakankaali. Piha odottaa lumipeitettä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)